Lohjan Liikuntakeskus Oy:n sisäliikuntapaikat sulkeutuvat aikuisten liikunnalta 

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n sisäliikuntapaikat sulkeutuvat aikuisten liikunnalta 

Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallinnoimat sisäliikuntapaikat eli Virkistysuimala Neidonkeidas, Sporttikeskus Tennari, Lohjan Jäähalli, kuntosalit ja koulujen liikuntasalit ovat suljettuina 30.11.-18.12.2020.Tällä aikavälillä tilat ovat kuitenkin käytössä koulujen liikunnanopetukseen, lasten ja nuorten harrastustoimintaan sekä terapiatoimintaan.  

Ulkoliikuntapaikat ovat käytössä normaalisti. Tämänhetkisen tiedon mukaan sisäliikuntapaikat avataan jälleen 19.12.2020 vallitsevien rajoitusten mukaisesti. Lasten ja nuorten harrastustoiminnassa tulee noudattaa huolellisesti turvallisuusjärjestelyjä siten, että osallistujien sekä lasten saattajien tulee voida välttää lähikontakti toisiinsa. 

Kaikki yli 18 -vuotiaiden ohjattu liikunta keskeytetään toistaiseksi. 

Lohjan kaupunki suosittaa väestölle, että aikuisten ryhmäharrastustoiminta ja siihen osallistuminen tilapäisesti keskeytetään kokonaan ja mahdollisuuksien mukaan toteutetaan vain etämuotoisena. 

*** 

Lohjan Liikuntakeskus Oy:s inomhusidrottsplatser stänger för vuxna

Inomhusidrottsplatser som sköts av Lohjan Liikuntakeskus Oy är stängda från och med 30 november till 18 december 2020. Det här gäller Rekreationsbadet Neidonkeidas, Sporttikeskus Tennari, Lojo simhall, gym och skolidrottshallar. Under denna period kommer dock anläggningarna att användas för skolornas idrottsövningar , hobbyer för barn och ungdomar och terapiverksamhet. 

Utomhussportplatser är i normal användning. Enligt aktuell information kommer inomhusidrottsarenorna att öppnas igen den 19 december 2020 i enlighet med gällande begränsningar. Hobbyaktiviteter för barn och ungdomar måste följas noggrant så att deltagare och barns eskorter kan undvika nära kontakt med varandra. 

Alla ledda träningar för personer över 18 år kommer att avbrytas under denna period. 

Lojo stad rekommenderar befolkningen att vuxna gruppers hobbyer och deltagande i dem tillfälligt avbryts helt och hållet och om möjligt endast utföras på distans. 

*** 

Indoor sports facilities managed by Lohjan Liikuntakeskus Oy will be closed for adult sports 

Indoor sports facilities managed by Lohjan Liikuntakeskus Oy will be closed from November 30th to December 18th , 2020. This includes Neidonkeidas Swimming Centre, Sportscentre TennariLohja Ice Rink Arena, gyms and school gyms. However, during this period, the facilities can be used for physical education in schools, hobbies for children and young people, and therapy activities. 

Outdoor sports facilities are available normally. According to current information, the indoor sports facilities will be reopened on December 19th with the applicable restrictions. Safety regulations must be carefully followed in activities for children and young people so that participants and children’s escorts are able to avoid close contact with each other. 

All guided exercise for those over the age of 18 will be discontinued until further notice. 

The City of Lohja recommends that adult group hobbies and participation in them be temporarily suspended altogether and, if possible, carried out only remotely.